Vielä Turkuun ja sitten kotiin

Viimeisen reissupäivän aamu oli hieman hitaampi kuin edelliset aamut, kun ei tarvinnut hirvittävällä kiireellä ehtiä lautasta toiseen. Päivälle ei ollut suunniteltua ohjelmaa kotimatkan lisäksi, joten valitsimme matkanvarrelta sen ilmeisimmän ja varmasti suurimman kohteen, Turun linnan.

Kahdeksatta vuosisataansa viettävä linna on ehdottomasti yksi näyttävimmistä historiallisista museoista koko maassa. Linna on restauroitu aikamoiseen loistoon viime vuosisadalla ja työ jatkuu osittain vieläkin. Jokainen tämän joukon matkaaja on käynyt toki linnassa aiemminkin useita kertoja, mutta keskimääräisesti linnat ovat viihdyttävää nähtävää aina. Lisäksi linnan näyttelyt ja kokoelmat ovat laajentuneet ja kehittyneet edellisestä käyntikerrasta huomattavasti. Nähtävää on ihan liikaa ja kisaväsymys alkoikin painaa joukkoamme linnan viimeisissä huoneissa. Mutta ompahan nähty taas kolikoita ja vanhoja esineitä kyllästymiseen asti.

Linnan jälkeen suunnistimme moottoritielle ja kääsimme nokan kohti Helsinkiä. Viikon mittainen reissu alkaa olla lopuillaan ja käteen jäi iso kasa taas hyviä muistoja sekä toista tuhatta valokuvaa. Seuraavia reissuja suunnitellaan jo, mutta niistä sitten lisää joskus tuonnempana.

Muistakaahan myös instagramimme, sieltä löytyy hieman lisää (eri) kuvia ja videoita. Nyt kettu kuittaa, sotka on muninut ja kotka laskeutunut. 

Rengastie ja Seili

8€ hintainen aamupala Cafe Alppilassa oli koko reissun paras aamiainen. Muutenhan tässä on pääsääntöisesti mentykin aamuisin mallilla "enegiajuoma + suklaapatukka" joten kunnon puuro- ja leipäaamiainen teki kyllä hyvää. Aamupalan jälkeen olikin jo aika jatkaa matkaa: päivän ohjelmana oli siirtyä Nauvoon ja ehtiä vielä viimeiselle lautalle Seilin saarelle ja takaisin. Saariston lauttojen aikataulut ovat melkoisen kireät ja kun matkan varrella on viisi lossia ja lauttaa, ei siinä paljon katsella maisemia muuten kuin auton ikkunasta. 



Matkan varrella nähtiin mm. vettä, losseja ja varsin nopeasti ohi viliseviä maisemia Transporterin viilettäessä läpi saariston merituulen lailla. Välillä syötiin munkkeja lautalla, välillä kiroiltiin, kun lautalla ei ole kioskia tai kahvilaa. Iniön ja Mussalon välinen lautta on muuten kunnon turistirahastus, kyseinen lautta maksaa enemmän kuin kaikki muut reissun lautat yhteensä. Lautta on varsin kytynen ja saimme kuulla paikallisilta, että kyseinen lautta olisi pitänyt upottaa jo vuosikymmeniä sitten ja korvata paremmalta. Kyseistä väliä matkustaessa ei siis välttämättä kannata luottaa siihen, että lautta on ajallaan paikalla tai saapuu ollenkaan.

Saavuimme Nauvoon jopa hieman suunniteltua aiemmin ja yllätykseksemme kohtasimme heti auton parkkiin saatuamme ennestään tutun herra Virran paikallisella rannalla. Turkulaisia ei näytä pääsevän karkuun missään. Herra Virta oli saapunut paikalle yhteysaluksella Turusta viettämään kaunista kesäpäivää Nauvon satamassa ystävänsä kanssa. Tuttavallisten fistbumpien ja jutustelujen jälkeen kävimme tekemässä pöytävarauksen sataman yhteen ravintoloista ja suuntasimme kulkumme (noin 20m) kohti Seiliin lähtevää yhteysalusta.

Nauvo on muuten noin suunnilleen turistirysämäisin paikka, missä ollaan tällä reissulla käyty. Massiivinen vierassatama on kyllästetty selkeällä vaimoparkilla, jossa rouvat voivat nauttia ostoksista ja hyvästä ruuasta viinilasin ääressä sillä aikaa, kun isännät puuhaavat merellisiä toimintojaan. Eli tekemistä riittää myös vaimoille täällä uistelureissuilla.

Hankaan kulkeva yhteysalus pudotti meidät kyydistä Seilin saarella. Saarihan on palvellut lähes pari vuosisataa niin hullujenhuoneena kuin myös lepra"parantolana". Sen verran hyvin ovat potilaat Seilissä parantuneet, että sinne "hoitoon" lähteneillä tuli olla arkkulaudat mukana; saarelta ei juurikaan kukaan koskaan palannut. Yhteyslautalta on reilu kilometrin kävelymatka toiselle puolen saarta, josta löytyy mm. sairaalarakennus pienen ilmaisen museon kera sekä saaren kirkko, jota pääsee ilman opastusta tutkiskelemaan vain ulkopuolelta. Kirkon pihassa on hautausmaa, joka muistuttaa saaren synkästä historiasta. Saari on todella kaunista saaristolaismaisemaa ja ehdottomasti tutustumisen arvoinen. Ei kyllä silti houkuttaisi jäädä sinne pysyvästi.

Yhteysalus kuljetti meidät takaisin Nauvoon, jossa siirryimmekin suoraan ruokailemaan L'escale ravintolaan. Alkuun hieman nuiva palvelu muuttui kyllä ruokailun edetessä paremmaksi ja ystävälliseksi henkilökunnan epäluulojen karistessa hieman resuista ryhmäämme (joo, ymmärretään kyllä, ettei ehkä näytetä ihan siltä normaalilta vierassataman asiakkaalta vaaleansinisine kauluspaitoineen ja purjehduskenkineen, mutta kyllä mekin hyvästä ruuasta tykätään). Etanat olivat maittavia, pääruuat olivat pääosin erinomaisia; varsinkin pippuripihvi oli paistettu lähes täydellisesti. Nauvossa on myös oma paikallinen tislaamo, Nagu Distillery, jonka giniin tehtyä GT:tä ryhmämme maisteli varsin kriittisesti. Hyvää se silti oli.

Viimeinen yö vietettiin Norrgårdin mökkikylässä, muutaman kilometrin päässä Nauvon keskustasta. Paikassa on jo meille lähes teemaksi muodostunutta menneen ajan henkeä ja autenttista tunnelmaa: mökki on suoraan jostain 70-luvulta ja varustelussa ainoa asia, mikä muistuttaa tästä päivästä oli jäätävillä diskovaloilla varustettu läpinäkyvä vedenkeitin. Mökki oli huomattavan viihtyisä sisältä ja loistavalla paikalla kalliolla. Kallion rinnettä kulki polku alas rantaan, jossa muilla mökeillä majailevat latvialaiset kalastajat pitivät veneitään. Sauna kuului mökin hintaan ja saunoimmekin rantasaunassa oikein kunnolla illan hämärtyessä. Paavo yritti tehdä tuttavuutta latvialaisten kalamiesten kanssa melko tuloksetta.

Reissaaminen vie voimat ja naapurimökin pikkulapset jaksoivat meuhkata pidempään kuin tiimimme. Menimme nukkumaan ennen puolta yötä.

Takaisin mantereelle ja kohti rengastietä

Onneksi tutkimme edellisenä iltana lautta-aikatauluja. Seuraavaksi yöksi oli meille varattuna mökki Iniössä ja matka sinne vaatisi paluun takaisin mantereelle ja vielä yhden lauttasiirtymän rengastietä pitkin. Aikataulujen tarkastelu kertoi karua kieltään: lauttoja ei kulje ihan turhan tiheään (osittain pitkien matkojen takia) ja jotta pääsisimme yöpaikkaan järkevään aikaan, olisi meidän lähdettävä varsin aikaisin liikenteeseen. 

Koska aikataulu oli tiukka, jouduttiin myös suunnitelmista tinkimään. Eipä siis tarvinnut mennä katsomaan Kastelhoman linnaa tai muutakaan matkan varrella olevia nähtävyyksiä vaan olisi painettava reikä päässä kohti yhteyslautan satamaa. Näkeehän niitä kivikasoja toki auton ikkunastakin ja muutenkin kiviä on nähty ihan riittämiin matkoillamme. Sen verran kuitenkin samme aikatauluun mahdutettua, että kävimme matkalla lautalle vielä kaupassa ja onnellisen näköinen Mikko marssi kaupasta ulos taas mukanaan sylillinen omenamehua.

Päivän matkasta ei paljon kerrottavaa ole. Lauttojen aikataulut ovat melkoisen kireitä ja aina kun pääsimme lautasta ulos, pitikin jo kaahata kohti seuraavaa lauttaa suurinta sallittua nopeutta. Ahvenanmaalla nopeusrajoitukset eivät kuinkaan vastaa suositeltavaa tilannenopeutta, joten meno oli välillä varsin hurjaa Paavon painaessa menemään ammattikuskin raivokkaalla meiningillä.



Kustaviin päästyämme poikkesimme kaupassa ja syömässä paikallisessa panimoravintolassa, jossa tarjolla oli mm. possun niskaa ja paikallista siideriä. Palvelu ravintola Maistongissa oli erinomaista ja ruoka maittavaa; siideri puolestaan lähenteli täydellisyyttä.

Paavo ja Sara kävivät heittämässä kierroksen frisbeegolfia Kustavissa samalla, kun Mikko keskittyi kirjoittamiseen ja lukemiseen. Ruuan laskeuduttua aktiviteettien myötä olikin taas aika jatkaa matkaa ja siirtyä odottelemaan Iniöön menevää seuraavaa ja samalla päivän viimeistä lauttaa.

Iniön puolella matkaa oli sellaiset 150m yöpaikkaan, jonka virkaa toimitti Cafe Alppila lähes lautan sataman vieressä. Paikka oli saanut Googlessa ja Tripadvisorissa varsin ristiriitaisia arvosteluja, mutta tämä nyt ei ole sinänsä niin kovin yllätys ottaen huomioon majoituksen luonteen; tällä kertaa yövyimme lähinnä yöpymiseen  tarkoitetussa pikkumökissä, jonka minimalistinen luonne saattaa tulla joillekin matkaajista yllätyksenä. Mökin varusteluun kuului kaksi kerrossänkyä, pöytä, pari tuolia sekä vedenkeitin; eli suunnilleen kaikki, mitä sitä yöpymiseen voi kaivata. Paikka on saanut kaikkialla hyviä arvosteluja palvelustaan ja niin myös meiltä: Cafe Alppilan lämminhenkinen ja ystävällinen palvelu oli ihan omaa luokkaansa tällä reissulla.

Vietimme iltaa Cafe Alppilan läheisyydessä rannassa sekä tietenkin saunoen. Nukkumaankin mentiin suhteellisen ajoissa; seuraava päivä toisi tullessaan runsaasti saarihyppelyä, lauttoja ja losseja.

Vihreä mökki

Ahvenanmaalla majoituksenamme toimi Gröna Stugan eli sillä selkosuomella Vihreä Mökki. Mökki sijaitsee Hammarlandin alueella, noin puolen tunnin ajomatkan päässä Maarianhaminasta, syvällä Ahvenanmaan maaseudulta. Eli siellä, missä kasvaa perunoita ja laiduntaa lehmiä.

Maantieltä kääntyy pikkuinen tie maatalon vierestä kohti meren rantaa. Tie on todella pieni eikä siellä paljon väistellä vastaantulijoita. Millään "maavarat tonttiin" teinituninghirvityksellä ei tänne perille asti pääse, joten se kannattaa ottaa huomioon, jos paikkaan aikoo mennä yöpymään. Ajoväylän varressa on myös sähköaidan portti, joka aiheutti hieman hämmennystä. Pidetäänkö sillä jotain sisällä vai ulkona?

Vielä yksi portti ja sitten perillä. Mökin portin pielessä tervehtii iloisesti tulijoita mintunvihreä saunarakennus ja koko mökin lähipihapiiri on aidattu kokonaan. Mikä juttu tää aita nyt oikein on? Parinkymmenen metrin päässä portilta tönöttää upean näköinen hirsimökki, joka on maalattu mintunvihreäksi. Pihapiiri on lähinnä kalliota ja pihasta näkyy myös kauniisti merelle.



Saavuttuamme paikalle mökin vuokraaja (koska nimi ei jäänyt mieleen, käytetään tässä yhteydessä kaverista nimeä Jussi) tulikin iloisesti esittelemään mökkiä ja sen oheistoimintoja. Jussi oli varsin miellyttävän oloinen tyyppi ja kertoi, että hän on aina käytettävissä, jos tarvitsee jotain. Asustelee kuulemma noin 10km päässä. Jussi kertoi myös, että naapurimökillä on joukko saksalaisia, joiden kanssa saamme sopia keskenämme, jos haluamme käyttää venettä. Pihasta löytyi myös yksi polkupyörä.

Puulämmitteinen sauna löytyy ja saunassa on myös suihku (LUKSUS!), toiselta puolen mökkiä löytyy taas puucee-liiteriyhdistelmä, josta löytyi myös pieni siirreltävä grilli.

Mökistä löytyy astiasto ja keittiössä on sekä juokseva vesi, jääkaappi että myös sähköliesi. Tuvan varusteluun kuuluu myös sateliittiantennilla varustettu tv, mutta sitä emme koko visiittimme aikana laittaneet edes päälle.

Nukkumatiloja mökissä on kaksi: yksi huone kahdella sängyllä sekä yläparvi, josta löytyi nukkumapaikat noin kolmelle. Pihalla on luonnollisesti terassi ja terassilta löytyy sähköt.

Täytyy nyt kyllä sanoa, että tämä mökkivalinta meni ihan nappiin. Paikka, varustelu ja ystävällinen palvelu saavat kyllä tältä porukalta ihan helposti 5/5.

Mökistä voi lukea lisää täältä: http://www.harnasstugor.com/grona

No mikä se aita nyt sitten oikein on? Lauantaiaamuna Paavo lähti katselemaan polkupyörällä hieman kalapaikkoja. Kohtuullisen pian mies kuitenkin palasi mökille hieman hämmentävän kommentin kera: "tuolla meressä on lehmiä". Niitä käytiinkin sitten ihmettelemässä oikein kahden miehen voimin ja todettiin, että kyllä, siellä niitä on meressä lehmiä. Sunnuntaina illalla lehmät olivat tukkineet viereisen mökin mökkitien ja maasturi saapui niitä häätämään tieltä. Sonnit mylvivät varsin aggressiivisesti, joten emme menneet laumaa muutamaa kymmentä metriä lähemmäksi.

Maanantaiaamuna, noin tuntia ennen lähtöhetkeä huomasimme lauman olevan nyt mökkimme vieressä. Sama mylviminen alkoi heti, kun lauman sonnit huomasivat meidät ja lauma alkoi siirtymään vähitellen pois mökkimme välittömästä läheisyydestä. Niistä saatiin kuitenkin muutama varsin näyttävä kuva.

Jos etsitte Ahvenanmaalta majoitusta maalaisidyllissä ja omassa rauhassa, tämä paikka on ehdottomasti teille.

Täytettyjä eläimiä ja minigolfia

Toinen kokonainen päivä saapui taas Ahvenanmaalle mukavan lämpöisenä, aamusta meitä tervehti mukavasti sellainen reipas 21 asteinen tuuli, joka ei muuten sitte viilennä pätkääkään. Luvassa olisi taas mukavan lämpöinen päivä Transporterin syleilyssä.

Sähköaitoja väistellen suunnistimme kohti miehistäkin miehisempää Metsästys- ja kalastusmuseota Eckerössä. Museossa tervehdimme henkilökuntaa tuttuun tapaan rallienglanniksi ja vastauksen saimme, hämmentvää kyllä, suomeksi. Ahvenanmaalla palvelua saa aikalailla tarkalleen ruotsiksi, englantia täällä puhutaan varsin vähän, suomesta nyt puhumattakaan. Olemme kyllä koittaneet myös perinteistä kovempaa puhumista, mutta toistaiseksi tuloksetta.

Museon kokoelma koostuu pääosin täytetyistä eläimistä, kalastusväineistä sekä huoneellisesta metsästysaseita. Paikalla oli myös epäilyttävän samannäköinen, tyhjäkatseinen kaveri kuin se, jonka kohtasimme eilen. Kokoelma ei ole vallan suuri eikä museossa saa hyvällä tahdollakaan kulumaan yli tuntia. Mielenkiintoinen se kyllä on. Jos siis tykkää täytetyistä eläimistä ja haulikoista.

Kettu

Hämmentävän tutun oloinen heppuli

Ahvenanmaan maakuntaeläin Ål and, eli ankeriankka

Pyssyjä

Pienehkö, arkkitehtuurillisesti epämääräistä läjää pieniä mökkejä muistuttava museo sijaitsee varsin viihtyisällä alueella Eckerössä lähellä jotain viihdyttävän oloista vierassatamaa. Paikalla on myös ravintola ja villieläinsafaripuisto, mutta kumpikin näistä oli tietenkin kiinni. Kesäkausi on selkeästi päättynyt täällä viime viikolla.

No jo on idyllistä

Majakka!

Päivälle ei ollut muuta suunnitelmaa, joten aloimme valikoimaan muita kohteita tälle päivälle. Sunnuntaisin mestat ovat hieman heikosti täällä lomakauden ulkopuolella auki, joten vaihtoehtoja jäi kohtuullisen vähän. Kääsimme nokan seuraavaksi kohti Soltunan jonkinmoista ulkoilualuetta.

Soltunan syvin luonne jäi meille hyvin epämääräiseksi. Paikka on niinkun korkea mäki, jonka päällä on muutama paikka karavaanareille, muutama vuokramökki, pystyyn mätäneviä rakennuksia, kahvila-ravintola, jonka kahvilan puoli oli varsin ankea tuulahdus jostain 80-luvulta sekä frisbeegolf-rata. Minigolf-rataa ei voi hyvälläkään tahdolla sanoa käyttökelpoiseksi. Lisäksi paikalla on myös 30-luvulla rakennettu näkötorni, jonka luota löytyneen qr-koodin takaa auenneen surrealistisen esittelyvideon perusteella on kunnostettu 90-luvulla uuteen loistoonsa.

Sara pääsi Soltunassa pukille

Random autiotalo Soltunassa

Paavo lähti heittämään kierroksen frisbeetä ja Mikko & Sara suunnistivat torniin. Tämä torni on Saran mukaan turvallisemman tuntuinen, kun ympärillä on seinät ja näköalatasanteellakin ikkunat. Kuumuus ilmeisesti puhalsi kuitenkin pelin poikki myös Paavolta ja 9:nnen väylän jälkeen myös Paavo palasi autolle. Päätimme jatkaa matkaa.

Soltunan näkötorni

Jos jossain on elämää Ahvenanmaalla, se on Maarianhaminassa ja seuraavaksi suuntasimmekin sinne. Edessä olisi eeppinen shoppailusessio lähes legendaarisella kaupungin ostoskadulla. Ja eeppinen se sessio sitten olikin: kadulla oli auki kaksi kahvilaa ja tasan yksi kauppa, joka vaikutti enemmän jotain trophy wifen harrastekaupalta kuin miltään vakavasti otettavalta liiketoiminnalta.

Ruokaakin oli saatava ja aikaakin oli vielä tapettavaksi, joten muu porukka seurasi Paavoa jonkinlaisen minigolf-radan yhteydessä olevaan ravintolaan. Söimme maittavan päivällisen ja päädyimme pelaamaan kierroksen seikkailugolfia(!!!) eli tarpeettoman vähäisesti voimaa vaativaa minigolfia.

Paavo pistää kakkosreikään

Paluumatkalla mökille poikkesimme vielä kaupassa. Mikko huomasi mantereella varsin hintavan omenamehun olevan todella edullista (6,76€/3l) ja pian mies marssikin ulos kaupasta mukanaan 9 litraa omenamehua onnellinen hymy naamallaan.

Onnellinen omenamies

Maarianhamina

Odotitteko postausta majoituksestamme? No odotitte turhaan. Kerromme teille hieman tarkemmin mökkeilystä vihreässä mökissämme myöhemmin ihan omassa postauksessa, mutta saatte odottaa sitä vielä yhden yön yli.

Lauantaipäivä valkeni kirkkaana ja tyynenä, kun aamun aamun sarastaessa (siinä noin kymmenen aikaan) joukkueemme suuntasi Transporterin keulan kohti Ahvenanmaan pääkallopaikkaa, Maarianhaminaa. Maarianhaminassa asuu noin kolmannes koko Ahvenanmaan väestöstä eli sellaiset rapiat yksitoistatuhatta ihmistä. Mistään urbaanista metropolista ei siis ole kyse, mutta kaupunki on aina kaupunki. 

Ensimmäisenä kohteena kaupungissa meillä oli merimuseo sekä sen yhteydessä sijaitseva museolaiva Pommern. Museon luo pääsimme hienosti gmapsin avulla, mutta museon parkkipaikka ei toki sijaitse lähelläkään sovelluksen osoittamassa paikassa ja koska Maarianhaminassa tunnutaan rakastavan yksisuuntaisia katuja, parkkipaikalle tien löytämiseksi olikin hieman haasteita. 

Merimuseo käy läpi merenkulun historiaa kautta aikojen ahvenanmaalaisten näkökulmasta keskittyen pääosin ajanjaksoon suurista purjelaivoista tähän päivään. Varsinkin suuria purjelaivoja käsittelevä näyttely on todella eeppinen: näytillä on ihan järjettömän määrän vanhan merimiehen tehailemista, aivan käsittämättömän yksityiskohtaisista pienoismalleista aina vanhojen purjelaivojen keulakuviin ja mm. kokonaiseen kapteenin hytistöön. Museon toinen näyttely keskittyy enemmän taas motorisoituun laivaliikenteeseen ja näytillä on mm. mahtavia majakan lyhtyjä sekä jostain syystä myös natsien merimiina.

Not very elegant, kertoi laivasimulaattori Paavolle

Kapteenin hytti

Natsimiina

Merimuseossa riittää nähtävää

Museolaiva Pommern on vaikuttava kokemus. Nelimastoinen massiivinen rahtilaiva on seilannut kunnioitettavan ajan maailman meriä ja laiva on pidetty uskomattoaman hyvässä kunnossa. Ja sen eteen näytetään tekevän kokoajan töitä: seurasimme kiinnostuneina vähemmän kiinnostuneen näköisen kesäduunarin kaiteen kunnostusoperaatiota. Laivan pääsee kiertämään ihan kokonaisuudessaan käytännössä kaikkialta ja aitoa merellistä kokemusta on vahvistettu mm. ääniefekteillä. Eniten efekteistä kannella kiinnitti huomiomme sikahäkin röhkinä, joka jostain syystä veti joukkoamme puoleensa. Laivassa on myös jokin interaktiivinen multimediamegahypertoiminto, joilla saa yksittäisistä huoneista jotain lisätietoa. Emme tutustuneet siihen, vaan vedimme ihan aistien varassa.

Laivan ruumakerroksiin pääsee niin rappusia kuin hissilläkin. -1 kerroksessa laivassa on näyttely, joka kertoo laivan historiasta. Hieman kuumottava tunne on kyllä, kun lattialankkujen välistä näkyy suoraan seuraavaan kerrokseen. Tila on selkeästi pidetty tarkoituksella varsin tyhjänä jotta laivan ihan järjetön mittaskaala kävisi paremmin ilmi. -2 kerroksessa on puolestaan tarjolla valo- ja ääniteos, joka jollain tasolla ilmeisesti esittää 100:n päivän merimatkaa. Melkoisen näyttävä tuo teoshan on koko laivan mitassaaan.



Seuraavana etappina meillä oli vuorossa tutustuminen kaupunkiin. Se hoidettiin ajamalla Transporter keskelle kylää ja käymässä tutustumassa paikalliseen S-Markettiin sekä johonkin satunnaiseen sisustuspuotiin, josta Mikko osti itselleen lakanat; petivaatteet kun toki tuli unohdettua kotiin lähtiessä. Lisäksi: pitää syödä hyvin, että jaksaa, joten valitsimme energiatankkaukseen ravintola Diablon, joka toimii ilmeisesti yökerhona öisin ja pizzeriana päivisin. Sen verran palautetta tarvitsee kyllä nyt antaa, että vaikka pizza olikin herkullista, niin Hot As Hell mainoslause ei kyllä vastaa todellisuutta: paikan nimikkopizzasta ei tuntunut tulisuutta löytyvän.

Seuraavana ohjelmassa oli Ahvenanmaan kulttuurimuseo, jonka yhteydessä oli myös varsin surrealistinen taidenäyttely erikoisine eläinmaalauksineen. Ja olipahan joukkoon eksynyt myös yksi suomenruotsailaisuuden julistetytön, Tove Janssonin maalauskin. Museo itsessään käsittelee Ahvenanmaan historiaa esihistoriallisesta ajasta tähän päivään. On kyllä hämmentävää huomata, miten vähän sitä on koulussa oppinut tästä pienestä kansanosasta.

Ahvenanmaasta ollaan yritetty leipoa jotain kansainvälistä frisbeegolf-keskusta ja kävimme vielä reissun päätteeksi heittämässä kierroksen 9-väyläisellä Maarianhaminan keskustan radalla. 27 astetta lämmintä, tuuleton keli ja radan nouseminen koko kaupungin korkeimmalle kohdalle sai osan joukostamme kuitenkin hieman epäilemään sitä, kuinka hyvä idea tämä nyt sitten loppujen lopuksi oli.

Matkalla mökille poikkesimme vielä jonkin ensimmäisen maailmansodan aikaisella tykistöpatterin raunioilla. Paikan päällä oli myös näkötorni sekä hieman aneemisen näköinen vartiomies. Maisemat tornista miellyttivät kahta kolmasosaa joukostamme naisväen puolestaan pidellessä kauhulla kiinni tornin rakenteista.

Kunpa tietäistte, mitä nämä silmät ovat nähneet

Kauhujen torni

Parin pienen koukkauksen kautta päädyimme lopulta mökille illanviettoon. Illanviettojamme voitte seurata paremmin instagramin puolelta.