Frisbeegolfia ja haaleaa maggaraa

Paavo ja mato-onki

Kello: 21:30
Kilometrit: 1250 km
Sijainti: Inari
Sää: puolipilvistä, sadekuuroja, +8°C
Soittimessa: Ylex - DJ Orion

Koska ilta oli vielä nuori ja kelikin vaikutti hyvältä, päätimme lähteä ottamaan erän frisbeegolfissa. Lähin rata löytyy Ivalosta, joten tämähän tarkoitti toki hieman pientä autoilulenkkiä. Maailman pohjoisin pro-tasoinen rata osoittautui paikkapaikoin aikamoiseksi kuntoiluksi korkeusvaihtelujen ja pitkien väylien takia. Selviydyimme kuitenkin hengissä radan loppuun asti.

Poikkesimme vielä Ivalossa kaupassa ja huomasimmekin, että kisa oli päättynyt juuri sopivasti: ulkona alkoi satamaan vettä. Sade oli pyyhkäissyt juuri lähdettyämme koko rata-alueen yli ja oli lähes ihme, että säilyimme kuivana. Eipä sillä, eihän me nyt sokerista olla, mutta onhan se frisbeegolf kuivana mukavampaa.

Menomatkalla bongasimme yhdessä kohdassa vaaran reunaa ylös kiipeävän tien ja suunnitelimmekin ajavamme tietä pitkin mäen laelle maisemia ihmettelemään paluumatkalla. Yllätys tien alkupäässä oli kuitenkin suuri, kun tie oli suljettu puomilla ja puomissa oli näköalakahvilan aukioloajoista kertova lappu. Mahtaa olla eeppinen mesta, kun paikkaan oli 5e sisäänpääsymaksu ja mesta on aukikin vain alle kuukauden vuodessa. Pettuneenä suuntasimme takaisin mökille.

Mökillä Paavo päätti koittaa kalaonneaan mato-ongen kanssa, ensin mökin rannassa ja sitten hieman kauempana. Hetken kalastettuaan Paavo palasi tyhjin käsin mökille ja kertoi aikovansa siirtyä kalastelemaan läheiseen saareen, jonne näyttäisi pääsevän kahlaten. Siispä kamat vesitiiviiseen reppuun ja kohti rantaa. Rannassa mietimme hetken homman järkiperäisyyttä, jonka totesimmekin hieman kyseenalaiseksi; vesi oli kylmää ja maasto kivikkoista eikä varustuskaan ollut oikein oikeanlainen saareen siirtymiseen. Siispä kalastus jatkuikin saaren sijasta lähirannassa. Mikko siirtyi mökille kuvailemaan pilviä ja sytyttelemään nuotiota. No eipä ollut onnea Mikollakaan: timelapsekuvaus kaatui noin neljän sekunnin videon jälkeen eikä nuotiokaan ottanut syttyäkseen märkien puiden ja sytykkeiden puutteen takia. Makkarat saatiin kuitenkin lopulta tulille Paavon palattua mökille ja puhkuttua nuotioon pää punaisena pidemmän aikaa. Ei nyt voi toki sanoa, että makkara olisi ollut varsinaisesti kuumaa, mutta kello alkoi olla jo sen verran paljon ja puita niin vähän, että maistui se makkara vähän vilpoisempanakin.

Suunniteltuamme seuraavaa päivää tovin verran päätimme painua pehkuihin; seuraavana päivänä olisi edessä pieni ajoreissu.

Ihmeellinen itsegrillaava maggara