Thursday, August 8, 2019

Mersu kulkee kotiin asti


Kello: 19:30
Kilometrit: 3513 km
Sijainti: Valkeakoski
Sää: pilvistä, +20°C
Soittimessa: Kai Hyttinen - Nosta lippu salkoon (Breakcore remix)

Kaikki hyvä loppuu aina ihan turhan aikaisin ja olikin aika lähteä viimeiselle ajomatkalle kohti Valkeakoskea. Reilun viidensadan kilometrin ajomatka viimeiselle päivälle tuntui hieman huvittavalta; Lapin reissulla kyllä etelä-Suomen etäisyydet tuntuvat lähinnä vitsiltä. Maittavan aamiaisen jälkeen kaasutimmekin jo kovaa tahtia kotia kohden.

Puuduttavinta Lapin autoreissulla on ehdottomasti sinne Lappiin ja sieltä pois ajaminen. Suunnilleen koko Oulun eteläpuoleinen Suomi on pääasiassa auton ikkunasta katseltuna vuorotellen peltoa, vuorotellen metsää. Tätä tasaista rytmiä seurasimme tuntitolkulla maisemien vilahdellessa ohi. Kiinnostusta poiketa mihinkään ei oikein ollut, mutta ajattelimme, että voisimme käydä Alavudella heittämässä lyhyen 9-väyläisen radan frisbeegolfia. Matkalla pysähdyimme käytännössä vain kerran; jokin pieni kyläkauppa imaisi Mikon sisäänsä ja hetken kuluttua mies kävelikin ulos kaupasta mukanaan energiajuomaa ja salami snackia. Kaupassa oli hämmästyttävän laaja valikoima suksia siihen nähden, että nyt on kuitenkin elokuu.

Noin puoli tuntia ennen radalle pääsyä alkoi hieman epäilyttämään: vettä tuli taivaalta ihan kunnolla. Sade kuitenkin hiipui tihkusateeksi ennnen paikanpäälle saapumista, joten ei muuta kun heittelemään. Sadehan sitten alkoi uudelleen heti ensimmäisellä väylällä ja loppui vasta, kun väylän numero oli vaihtunut yhdeksänteen. No eipä ollut kuiva matsi (*badamtshihh*)

Pysähdyimme vielä Virroilla syömässä huoltoasemalla ja kaasutimme sen jälkeen yhtä soittoa Valkeakoskelle asti. Mittari näytti Paavon pihassa 3513 kilometriä, ajotunteja oli näiden kilometrien aikana kertynyt 47.

Vietimme vielä illan rauhallisissa tunnelmissa Paavon talolla (joka on täydessä remontissa) kuvia läpikäyden ja (melkein) grillattua ruokaa nauttien. Viimeinen kommellus tähän eeppiseen matkaamme saatiin, kun kesken grillaamista grillistä loppui kaasu ja koska talo on tosiaan remontissa, ainoaksi ruuan kypsennysmetodiksi jäi saunan kiukaalla lihan kypsentäminen loppuun. Unohdettuamme lihan sitten noin 1,5 tunniksi kiukaalle, meillä olikin käsissämme varsin hämmentävä lopputulos: liha oli murentunut aivan uskomattomalle asteelle, jota oli uskomattoman helppo syödä jopa kertakäyttövälineillä.

Vaikka reissu onkin ohi, ei tämä blogi ole vielä sanonut kaikkea sanottavaansa. Luvassa on ainakin kokoelma kuvia jossain vaiheessa, kun ehkä 30GB saaliista saadaan valikoitua julkaisukelvollisia. Pysykää siis kanavalla, kuten sanotaan.



No comments:

Post a Comment