Jäämerelle kuselle (ja takaisin): Mäkeä ylös ja järveä pitkin Kilpisjärvellä

Saana

Kello: 21:05
Kilometrit: 2283 km
Sijainti: Kilpisjärvi
Sää: melkein selkeää, +12°C
Soittimessa: Kotiteollisuus - Haltin Häät

Pilvinen aamu valkeni ja edessämme häämötti ihmislihaa rankaiseva liikuntapäivä. Kello soi siinä yhdeksän aikaan herättäen meidät ajoissa aamupalalle. Säätila hieman epäilytti Mikkoa: vaikka oltiinkin puolessa kilometrissä, noin 100m pään yläpuolella leijuva tasainen pilvimassa ei antanut kovin positiivista tunnelmaa siihen nähden, että matka olisi pystysuunnassa mitattuna puolen kilometrin luokkaa. Aamupalan ja kaupasta tarvittavien matkaeväiden hankkimisen jälkeen pilviverhossa näytti kuitenkin näkyvän rakoilemisen merkkejä. Siis ei muuta kuin kipuamaan.

Reitti Saana-tunturin huipulle lähtee Kilpisjärven retkeilykeskukselta, josta matkaa tunturin 1029m:n korkeudessa tuulta halkovalle huipulle on noin neljä kilometriä. Neljä kilometriä ei kuulosta niin kovin kummoiselta, mutta juju piileekin siinä, että huipulle matka on pystysuunnassa puolisen kilometriä (aika tarkalleen: retkeilykeskuksen pihassa korkeusmittari näyttää noin 510m korkeutta meren pinnasta) ja hommaa helpottamaan rakennetut jyrkimmän nousun kattavat portaat on purettu pois pari vuotta sitten ja uudet, kiviset portaat ovat vasta tekeillä. Edessä oli siis neljä kilometriä nousua kivikkoisessa maastossa. Ja miksi? Että pääsisimme mäen päälle vain tullaksemme alas?

Näille "kumpareille" kipuamisessa on jotain sellaista, mitä ei oikein myöskään pysty selittämään. Homman voi ottaa toki pelkän kuntoilun kannalta, mutta myös maisemat palkitsevat. Ja silti koko homman mielekkyyttä ei kumpikaan näistä asioista selitä yksin tai yhdessä. Taas: menkää itse kokemaan. Se on paljon parempaa kuin miltä se kuulostaa tai kuvat näyttävät.

Vaikka alku tekikin hieman tiukkaa, ylös Saanalle päästiin yllättävän vaivattomasti. Toki välillä oltiin kirjaimellisesti pilvessä eikä läheisten kivikkojen reunoja kauemmaksi oikein tahtonut näkyä, mutta kelin kirkastuttua päästyämme Saanan laelle eeppiset maisemat aukesivat ympärillemme. Olimme nyt myös pilvien yläpuolella.

Matkalla kohtasimme myös reissun näyttävimmän luontoelämyksen. Ei, tällä kertaa se ei liittynyt minkään eläimen jätkösiin vaan kohtasimme pienen parven hieman hätääntyneen oloisia kiirunoita (siis niitä lintuja, ei ruotsalaisia kuntia). Näitä hetken ihmeteltyämme Paavo haukansilmänä bongasi myös syyn lintujen ahdinkoon: kiven takaa kurkisteli vielä tässä vaiheessa tunnistamaton näätäeläin. Kamera lauloi ja myös tuo näätäeläin tallentui kuvaksi asti, joskin varsin huonolaatuisena. Jälkikäteen kuitenkin tunnistimme tämän lumikko-oletetun lopulta kärpäksi.

Kuvia otettiin ja maisemia ihmelteltiin. Ja sitten mäkeä alas. Alas menikin suunnilleen yhtä kauan kuin ylöskin ja koko homma oli paketissa alle viidessä tunnissa. Lounastimme retkeilykeskuksessa Paavon herkutellessa auraporoburgerilla Mikon tyytyessä paniniin ja rahaa paloi matkamuistomyymälässä, lähinnä kuitenkin tarpeellisiin hankintoihin (kyllä, T-paita tekstillä "Kilpisjärvi" on tarpeellinen). Nautimme myös palautusjuomat, toinen lapissa valmistettu pils, toinen vaalea vehnäinen tanskalainen. Tarpeeseen tulivat.

Pieni visiitti hotellilla lepäilemässä osoittatui uhkarohkeaksi touhuksi: makuuasentoon asettuminen saattaa aiheuttaa uneliaisuutta pienen aamukävelyn jälkeen. Siispä palasimme retkeilykeskukselle mielessä seuraava seikkailu: kello 18 lähtisi viimeinen menopaluureissu Malla-laivalla Kilpisjärven (siis järven) perälle, jossa meillä olisi noin kaksi tuntia aikaa suorittaa 3km suuntaansa reippailua kolmen valtakunnan rajapyykille.

Laivan lipuessa kohti päämääräänsä kävi ilmi (kiitos wikipedian) että kolmen valtakunnan rajapyykki Kilpisjärvellä on maailman pohjoisin sellainen, ollen seuraavana olevaa Suomi-Norja-Venäjä rajapyykkiä vain 900m pohjoisempana. Wikipedia kertoi meille myös, että "koska kaikki valtiot ovat schengen-alueella, voi rajapyykin kiertää vapaasti, jos mukana ei ole mitään tullattavaa.". Mjahas, no sehän on sit selvä, mukana ei ollut mitään tullattavaa.

Reippailu rajapyykille ja takaisin tuotti muutaman vastavaloon otetun valokuvan. Maisemat reitillä ovat pääosin tunturikoivikkoa sekä tunturijärven rantaa, eli jo varsin tutun oloista. Polku paikalle on lähes moottoritie verrattuna muihin kulkemiimme polkuihin tällä reissulla; ihan nyt ei muutaman kivikkoisen kohdan sekä pitkospuiden takia pyörätuolilla mestoille pääse, mutta ei kovin kaukana ole.

Saavuimme takaisin Malla-laivalle kolme varttia ennen virallista lähtöaikaa. Olimme kuitenkin ainoita paluumatkalaisia yksittäisen mummelin lisäksi, joten laiva lähti lipumaan takaisin retkeilykeskukselle etuajassa kovenevassa tuulessa.

Päivän päätteeksi Mikon puhelimessa oleva askelmittari näytti 31032 askelta. Saldo hyväksyttiin riittäväksi ja painuimme pehkuihin.